Krista Öhman

Olen Krista Öhman

Olen ratkaisukeskeinen coach, työnohjaaja ja lyhytterapeutti. Suuntaudun työssäni erityisesti voimavaroihin, vahvuuksiin, toiveikkuuteen ja tulevaisuuteen. Haluan auttaa asiakkaitani olemaan parhaita versioita itsestään ja tekemään itselleen sopivimpia ratkaisuja elämässään. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta aina löytyy asioita, joihin voi! 

Autan sinua keskittymään sinulle olennaisiin asioihin, avaamaan uusia näkökulmia ja erittelemään tavoitteita, joita kohti pyrkiä. Lempeästi ja ystävällisesti autan sinua pienten ja suurten askelien ottamisessa kohti tavoitteitasi. Haemme yhdessä muutosta, joka lisää hyvinvointiasi.

Olen toiminut in-house coachina Siili Solutions Oyj:ssa vuodesta 2019 lähtien sekä Houston Inc. Consulting Oy:ssä helmikuusta 2024 lähtien. Tällä kaikille yrityksen työntekijöille tarjottavalla coaching-palvelulla lisätään työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja annetaan heille tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivaa matalan kynnyksen sparrausapua. Nautin todella paljon työstäni, jossa saan olla tukemassa työntekijöitä sekä henkilökohtaisissa että organisaatiosta lähtevissä muutosprosesseissa, ja saan auttaa heitä pyrkimään kohti parasta mahdollista oloa ja suoriutumista.

Tarjoan ratkaisukeskeistä coachausta, työnohjausta ja lyhytterapiaa yksilöille, yrityksille ja yhteisöille. Olethan yhteydessä, jos koet, että voisin olla avuksi sinulle tai yrityksellesi?

Ratkaisukeskeinen coaching

Tervetuloa ratkaisukeskeiseen coachaukseen! 

Coachauksella voin auttaa sinua lisäämään elämäniloa, arjenhallinnan taitoja ja jaksamista, saamaan perspektiiviä elämäntilanteeseen ja sitä kautta avaamaan uusia näkökulmia, tai vaikka optimoimaan ajankäyttöä ja tehokkuutta. Jokaisen tilanne on erilainen, joten coachaus lähtee aina sinun tarpeistasi.

Ratkaisukeskeinen coaching on ongelmanratkaisu- tai itsensäkehittämisprosessi, jossa asiakkaan potentiaali vapautetaan oman ongelman ratkaisemiseen tai muutostoiveen kirkastamiseen sekä siihen liittyvien tavoitteiden asettamiseen. Coachina autan sinua sitoutumaan tavoitteen saavuttamiseen ja omien voimavarojesi hyödyntämiseen niiden täydellä potentiaalilla. Olennaista ratkaisukeskeisessä coachauksessa on ajatusten suuntaaminen tulevaisuuteen, huomion kiinnittäminen jo toimiviin asioihin ja edistykseen sekä juuri niihin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa.

Kohtaan aina ihmiset ystävällisesti ja arvostavasti, ja pyrin coachauksessa auttamaan asiakasta keskittymään hyvinvoinnin kannalta olennaiseen. Mikä tahansa ongelma on mahdollista muuttaa muutostoiveeksi ja tavoitteiksi. 

Coachaus voi tapahtua livenä tai etänä, ja coaching-prosessin pituus riippuu aina sinun tarpeistasi ja tilanteestasi.

 

ratkaisukeskeinen työnohjaaja

Ratkaisukeskeinen työnohjaus

Tervetuloa ratkaisukeskeiseen työnohjaukseen! 

Tarjoan yksittäisille työntekijöille ja työyhteisöille työnohjausta. Tämä sopii hyvin työpaikan hyvinvoinnin lisäämiseen, tiimihengen parantamiseen, kriisi- ja konfliktitilanteiden purkamiseen tai mihin tahansa yrityksen muutostilanteeseen. Työnohjauksen kesto riippuu täysin työntekijän tai yrityksen tarpeista, eli jokaisen asiakkaan kanssa yhdessä pohditaan, minkä pituinen työnohjaus sopisi kulloinkin parhaiten.

Koulutukseni ja osaamiseni

Ota yhteyttä!

Kiinnostaisiko yhteistyö kanssani? Ota yhteyttä lähettämällä sähköpostia minulle osoitteeseen coach(at)kristaohman.fi 

”Coachingin aikana omat tavoitteeni ja itselle toimivat työtavat selkeytyivät”

”Coachaus vahvisti tietoisuutta omista vahvuuksista ja auttoi keskittymään ja edistymään näissä tietoisemmin. Auttoi myös tunnistamaan tilanteet, joissa voimavarojen kannalta oli nähtävissä riskejä, ja reagoimaan ajoissa ja ennakoiden voimavaroja vieviin elämäntilanteisiin”

”Kristan kanssa on mutkatonta keskustella, ja hän luo turvallisen ilmapiirin keskustelulle. Kristan ote on lempeän kannustava ja innostava”

”Coachaus selkeytti omia ajatuksia, joita muuten vain miettisi oman pääkopan sisällä. Tuomalla asiat jäsennellysti ulos, se auttaa priorisoinnissa ja päätöksenteossa.”

”Kristan coachaus on ollut olennainen tekijä vaikuttamassa positiivisesti työhyvinvointiini”

”Kiitos Krista, että olet aidosti kuunnellut minua, ja sen ansiosta osannut haastaa minua minulle tärkeissä asioissa. Näiden kuukausien aikana olen oppinut näkemään monia asioita erilailla ja eri näkökulmista”

”Suuri kiitos coaching-prosessista! Tuntui, että pääsin kuopasta ylös ja näen tällä hetkellä tulevaisuuteni monella tavalla positiivisena”

”Ilman Kristan coachausta olisin varmaan raunioina. Coachingin avulla pystyn keksimään ratkaisuja muuten vaikeisiin tilanteisiin. Vaikutus on ehdottomasti positiivinen.”